Menestyksekäs syksyn kilpailukauden avaus

Lähes 1900 cheerleaderia kilpaili lauantaina 13.10. Lahdessa järjestetyissä valtakunnallisissa syyskauden avauskilpailuissa. SSC:a edustivat 13-16-vuotiaiden tyttöjen edustusjoukkue Blizzard, 9-13-vuotiaiden edustusjoukkue Whirlwind ja kolme neljän hengen stunttiryhmää pienryhmäsarjoissa.

Blizzard onnistui kesän EM-kilpailuista vaikeutetussa ohjelmassaan hyvin ja voitti sarjansa saavuttaen koko kilpailun korkeimmat pisteet 434,0. Toiseksi tuli helsinkiläinen HAC Junior Elite ja kolmanneksi niinikään helsinkiläinen Golden Spirit Whitelighters.
”Fiilis oli mahtava koko päivän ja sen ansiosta teimme kisamatolla tähänastisen parhaan suorituksen”, valmentaja Tytti Tamminen kertoi kisapäivän taustoista.
Vastustajiaan vähemmän virheitä tehneen Blizzardin koreografia oli myös onnistunut.
”Koen, että voiton ratkaisi meidän vauhdikas ja taidollisesti vaikea ohjelma sekä hyvä tekniikka”, joukkueen kapteenistoon kuuluva Helmi Asunmaa analysoi.
Seuraavaksi Blizzard kääntää katseet vajaan neljän viikon päästä Oulussa järjestettäviin SM-karsintakilpailuihin. Asunmaa odottaa karsintakilpailuja hyvillä mielin.
”Tavoitteena on viilata ohjelmaa entistä paremmaksi ja näyttävämmäksi. Kultaa lähdetään sieltäkin tavoittelemaan.”

Whirlwind hurmasi Blizzardin tavoin tuomariston vaikealla koreografialla ja lähes nappiin osuneella suorituksellaan. Kevätkauden viidenteen sijaan Summer Cheer Cup-kilpailuissa päättänyt Whirlwind nappasi nyt hopeaa ikäryhmänsä korkeimmalla sarjatasolla pistein 393,0. Voittopokaali matkasi Kouvolaan Black Diamonds Mirage -joukkueelle.
”Erotuimme muista kilpailijoista erilaisella ja mielenkiintoisella koreografialla”, valmentaja Cia Leino arvioi korkeiden pisteiden taustaa.
”Ohjelmassamme oli taitoja, joita muilla joukkueilla ei nähty”.
Whirlwindin ikäluokka ei kilpaile SM-mitaleista, joten joukkueella on enää edessään kauden päätöskilpailut Vantaalla kuukauden kuluttua.
”Super Cheer -kilpailuihin lähdetään valmistautumaan suurella tahdonvoimalla”, Leino toteaa.

Junioreiden pienryhmäsarjassa Freeze nappasi voiton. Minien vastaavassa sarjassa SSC:n Shootingstar oli viides ja Stardust yhdeksäs.