Kilpailut

May Madness toi voiton Dust Devilille ja muille hyviä sijoituksia

13-16-vuotiaiden junioreiden sekajoukkue Dust Devil voitti vuoden avauskilpailpailussaan sarjansa ylivoimaisesti. Sunnuntaina Tikkurilassa käydyssä May Madness-kilpailussa toiseksi sijoittui venäläinen No Limit, joka hävisi “Dusteille” yli 100 pisteellä. Kolmanneksi sijoittui helsinkiläinen HAC Xtreme.
31 tytöstä ja 3 pojasta koostuva Dust Devil onnistui suorituksessaan erinomaisesti.
Suoritus oli paras tällä kaudella, olemme siihen todella tyytyväisiä“, joukkueen kapteenistoon kuuluva Heidi Ahtola kertoi.
Joukkueen vahvuutena on tavoitteellisuus ja yhteisöllisyys. Lisäksi joukkue on parhaimmillaan kilpailu- ja esiintymistilanteissa“, valmentaja Laura Kokkonen kommentoi valmennettaviensa vahvuuksia.
Heinäkuun 1. päivänä Helsingin jäähallissa käytäviin junioreiden EM-kilpailuihin valmistautuvalle joukkueelle May Madness toimi hyvänä harjoituksena matkalla kotikisoihin.
Voitto EM-kisojen alla lisää motivaatiota treenata vielä kovempaa kohti yhteistä tavoitetta eli EM-kultaa“, Ahtola jatkaa.
Koreografiaan lisätään vielä muutamia vaikeampia taitoja EM-kisoihin, joita ei olla Suomessa junioreiden sekasarjassa nähty“, valmentaja Kokkonen kertoi tulevista muutoksista.

SSC:n tulevaisuuden tähdet hakivat kilpailukokemusta

Lauantaina May Madness-kilpailuissa SSC:tä edustivat 9-12-vuotiaiden minien level 1 sarjassa sisarjoukkueet Drizzle, Mist ja Sprinkle, jotka harjoittelevat eri kaupungeissa Keski-Uudellamaalla.
Hyrylässä harjoitteleva Mist onnistui tuomareiden mielestä parhaiten sijoittumalla 12. sijalle.
Joukkueen vahvuus oli ehdottomasti esiintyminen ja pyramidit. Vaikka kisaesitys ei mennyt ihan nappiin, ollaan me valmentajat kuitenkin tosi ylpeitä meidän tytöistä“, valmentaja Victoria Sapoznikova analysoi kisasuoritusta.
Sijoitusten jakaminen ei vaikuttanut juuri ollenkaan kisavalmisteluihin. Tavoitteena on aina saada erinoimainen ohjelma kisoihin välittämättä siitä jaetaanko sijoja vai ei. Urheilijat itse olivat sitä mieltä, että ei haittaa vaikka ei olla top-3 sijalla, kunhan kaikki ovat tyytyväisiä omaan kisasuoritukseen,” Sapoznikova kertoi.
Keravalla harjoitteleva sisarjoukkue Drizzle oli aivan Mistin kannoilla sijoittuen 14. Kolmas sisarjoukkue, Järvenpäässä harjoitteleva Sprinkle oli 27 kielletystä liikkeestä saadun vähennyksen johdosta.
 
Junioreiden, eli 13-16-vuotiaiden level 2 -sarjassa SSC:n Cyclone onnistui suorituksessaan erinomaisesti ja sijoittui kovatasoisessa sarjassa sijalle 11.
Myös lajin kilpailusäännöt kokivat vuoden alussa suuren muutoksen, kun kotimaisista säännöistä siirryttiin eurooppalaisiin sääntöihin. Muutos on ollut erityisesti valmentajille suuri.
Säännöt ovat melko haastavat verratuna vanhoihin sääntöihin ja niihin piti totutella aluksi. Kisojen jälkeen kuitenkin olemme sitä mieltä, että sääntöjen muutos on ainoastaan positiivinen asia“, Sapoznikova mietti sääntöuudistuksesta.

Vastaa