Monthly Archives kesäkuu 2017

Blizzard 9. EM-kilpailuissa

Suomi nappasi cheerleadingin EM-kilpailuiden junioreiden sarjoista huikeat kolme kultaa ja kaksi pronssia. Valitettavasti Spirit Shakin’ Blizzard ei onnistunut vaikeassa ja vauhdikkaassa ohjelmassaan odotusten mukaisesti, joten mitalit jäivät EM-kisojen ensikertalaisilta saavuttamatta. Joukkue sijoittui yhdeksänneksi. Erityisesti ohjelman stuntit, eli neljän hengen nostot, koituivat sunnuntaina Prahassa käydyissä EM-kilpailuissa Blizzardin kohtaloksi. Vaikeimmissa eli akrobaattisissa ja 1,5 kierteen ylösmenoissa tuli virheitä, joista tuomaristo rokotti rankasti. – Yksi urheilijamme loukkaantui pari päivää ennen kisoja kaatuessaan mopolla, joukkueen valmentaja Tia Kokkonen kertoi joukkuetta kohdanneesta epäonnesta. – Varalla ollut urheilija osasi taitojensa puolesta korvata loukkaantuneen urheilijan, mutta neljän hengen nostoryhmä ei ehtinyt saada montaa toistoa alle juuri sillä
Read More

Mitaleita Summer Cheer Cupista

Cheerleadingin kotimaan kilpailukausi päättyi kevään osalta viikonloppuna Alahärmässä, PowerPark-huvipuistossa järjestetyissä Summer Cheer Cup –kilpailuissa. Seuran kolme kilpajoukkuetta onnistuivat hienosti kilpailuissa tuoden kotiin hopeaa, pronssia ja yhdeksännen sijan. Minit Suomen huipulla SSC loisti 9-13-vuotiaiden minien cheer-sarjoissa. Keskitaso-sarjassa Raindrops onnistui vaikeassa ohjelmassaan erinomaisesti ja nappasi sarjan toisen sijan. Voitto meni Turkuun, Turun Cheerleadingseura Smashin Delfiinit joukkueelle pienimmällä mahdollisella, eli yhden tuomariäänen erolla. Valmentajat olivat syystäkin tyytyväisiä. – Kevään harjoittelussa on keskitytty paljon pienten asioiden hiomiseen, kuten yleiseen siisteyteen ja yhdenaikaisuuteen. Työ tuotti nyt tulosta ja olemme erityisen ylpeitä hienosta suorituksesta kisapaineen alla, Sara Jäske, yksi joukkueen valmentajista valotti tunnelmia. Keskitaso on nimensä mukaisesti ala-asteikäisten
Read More